piirros_12 image

Ostovoima kuvaa vähittäiskaupan toimialoihin kohdistuvaa yksityisten kuluttajien rahankäyttöä. Ostovoimaa tarkastellaan alueellisesti esimerkiksi maakunnassa tai tietyn kauppapaikan markkina-alueella. Ostovoima ei kerro, missä kuluttajien ostot toteutuvat myynteinä, vaan se kertoo alueen markkinapotentiaalin. Ostovoima on laskettu Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen pohjalta.

Tauluissa on tarkasteltu vähittäiskauppaan kohdistuvaa ostovoimaa maakunnittain sekä kokonaisarvona toimialoittain että asukasta kohden. Ostovoima sisältää arvonlisäveron, joten sitä voidaan suoraan verrata kaupan myyntiin. Toimialaryhmittely on pääpiirteissään sama kuin Vähittäiskauppa Suomessa 2008 -kirjassa. Nyt julkaistut ostovoimatiedot eivät ole suoraan verrannollisia aikaisemmin julkaistuihin tietoihin, eli aikaisempien taulujen tietoihin vertaamalla ei voi laskea ostovoiman muutoksia.

Alueellisesti ostovoima vaihtelee asukkaiden tulotason ja kulutustottumusten mukaan. Liitteenä olevissa karttakuvissa on asukkaiden ostovoimaa tarkasteltu kunnittain isaritmikartoilla niin, että korkein ostovoiman taso on kuvattu punaisella ja alhaisin ostovoiman taso on sinisellä. Alueittaisia ja kuntakohtaisia ostovoimatietoja toimitamme erillistilauksesta.

Ostovoimat maakunnittain 2008
Ostovoimat maakunnittain 2009 
Ostovoimat maakunnittain 2010

Päivittäistavarakaupan ostovoima €/asukas 2009 [pdf]
Alkon ostovoima €/asukas 2009 [pdf]
Apteekkikaupan ostovoima €/asukas 2009 [pdf]
Muotikaupan ostovoima €/asukas 2009 [pdf]
Kulttuuri- ja vapaa-ajankaupan ostovoima €/asukas 2009 [pdf]
Tilaa vaativan erikoiskaupan ostovoima €/asukas 2009 [pdf]

Tietoteknisen erikoiskaupan ostovoima €/asukas 2009 [pdf]
Muun erikoiskaupan ostovoima €/asukas 2009 [pdf]

Lähteet:
Santasalo Ky
Santasalo-Koskela: Vähittäiskauppa Suomessa 2008, 
ISBN 978-951-95645-7-9
Tilastokeskus: Kulutustutkimus ja muut tilastot